Neitokainen on jäljestänyt hienosti viime viikkoina. Suht lyhyitä ja helppoja jälkiä olen tehnyt, yleensä tuoreelle nurmelle muutamalla kulmalla. Hyvin etenee, maltti on kohdallaan.

Monesti talaamisen jälkeen on joku ystävällinen ohikulkija tehnyt harhan (kävelija, koira, polkupyörä)... vaan eipä haittaa. Wilmalla tuntuu olevan aika kova palo omaan jälkeen, eikä kauheesti harhoja noteeraa. Saattaa haistella sivuille, mutta yleensä jatkaa omaa jälkeä itekseen. Ympäristön häiriöt aiheuttaa yleensä pään nostamisen ja heti perään jatkaa jäljestämistä.

Kuiva maa ja vastatuuli on sitte meille se haaste. Niissä vauhti kiihtyy ja tarkkuus katoaa. Vastatuulikin menee kunhan jälki ei ala vastatuuleen. Kun on päässyt jäljestämisen makuun ei vastatuulikaan ole niin suuri ongelma. Toki vauhti vähän nousee, mutta malttaa nostaa askeleet. Kuivalla alustalla jäljestäminen on sit se vaikee... neiti alkaa säheltää.

Viimeisin oliki taas vaikee jälki... ja se vedettiin ihan huippu hyvin. Jäljessä oli suora, sivuttais suunnassa vino penger, kaarros oikealle, pieni ojan ylitys (ei täys oja, vaan pääsin käveleen kostean mättään päällä) ja kulma vasemmalle. Suunnitelmissa oli vain ojan ylitys ja ne kulmat. Penger tuli yllärinä tallauksen aikana, en tajunnut sen olevan vino ( juujuu.. olen vähän ääliö ). Kaiken päälle saatiin penkereen kohdalla kauhee räyhä viereisen tontin vahtikoiralta. Wilma nosti pään säpsähtäen, katsoi minuun ja jatkoi jäljestystä ! Tässä vaiheessa oli alkanut jo vähän sataa. Joen ylitys aiheutti pään kääntelyä. Meinas lähteä takajäljelle, mut kun ei päässyt jatkoi jäljen etsimistä edestä ja siinä se oja jo ylitetiinkin . Ja jotta tästä ei olis tullu liian tylsää, saatiin samaan aikaa niskaan raekuuro! Rakeiden säestämänä Wilma ajoi kulman puhtaasti ja loppusuoran esineelle. Loppussa tuli pieni veto, kun näki esineen. Yritti mennä askelten yli, mut olen ilkeä akka ja vaadin nostamaan kaikki askeleet. Esineellä Wilma meni maihin, kun laitoin käden esineen päälle. 

Upee suoritus !!